Sunday, August 31, 2008

Oreniuksen treeni 31.8.08


Lägin kouluttajien koulutuksen yhteydessä Viljo pääsi harjoituskoirakoksi ja kolmosen koirilla tehtiin yllä näkyvä rataharkka. Tarkoituksena oli saada ohjaaja etenemään radalla niin nopeasti kuin mahdollista sekä saada koiran linjat mahdollisimman pieniksi.

Palkkana käytin sekä namisukkaa että karvapalloa, ja karvapallosta Viljo jaksoi innostua muutaman heiton verran, mutta varsin nopeasti kyllästyi siihen. Namisukka sen sijaan jaksoi innostaa loppuun asti.

Tiivisti tuijottava kouluttajarintama sekä vieraileva kouluttaja saivat aikaan sen että radalle meno tuntui lähes kisanomaiselta pienen jännityksen kera. Erittäin hyvä! Se pisti myös tsemppaamaan niin että yritin todella juosta niin nopeasti kuin pystyin. Vieläkin tuli parissa kohtaa (mentäessä hypylle 3 sekä hypyn 10 ja putken väliin) liikaa pysähdyksiä ja pyöritystä, mutta molemmat kohdat saatiin kuntoon suht pienellä säädöllä. Hypyllä 3 auttoi kun vaan lähdin tarpeeksi ajoissa liikkeelle ja hypyllä 10 piti vaihtaa hypyn jälkeinen valssi pieneksi vekiksi ennen hyppyä ja suoraksi näytöksi putkeen.

Rata piti juosta moneen otteeseen niin lujaa kuin pystyy joten loppuvaiheessa alkoi olla jo jalat maitohapoilla. Nyt jos koska pitäisi (huom pitäisi ja pitäisi, mutta millois sen oikeesti aloittaisi) lähteä niille kuntolenkeille...

No comments: